Malttia Siuntion kaavoitukseen
Tiedotteet – 14. elokuuta 2009 klo 11.53
Ympäristölautakunta vastasi kokouksessaan 12.8. kunnanhallituksen lausuntopyyntöön Sjundbyntien varren asemakaavaehdotuksesta ja Störsvikin uuden tulotien alueen asemakaavaluonnoksesta.
Sjundbyntien alue sinänsä soveltuu hyvin rakentamiseen. Nykyiselläkin väestönkasvulla on kuitenkin haasteellista turvata tarpeelliset palvelut. Etenkään nykyisessä taloustilanteessa ei ole mitään aihetta kaavoittaa lisää kerrostaloja kuntakeskukseen, kun Siuntio suunnittelee yhteistyössä Asuntosäätiön kanssa merkittävää rakentamista aseman eteläpuolelle.
Pientaloalueen kaavoittaminen Störsvikiin puolestaan hajauttaisi yhteiskuntarakennetta ja uhkaisi alueen luontoarvoja. Lisäksi se on tarpeetonta, sillä kunnalla on valmiita pientalotontteja Palonummella ja Sunnanvikissä.
Ympäristölautakunta päätti vastata kunnanhallitukselle, ettei sillä ole huomauttamista hankkeita kohtaan. Alla Yrjö Kokkosen päätöksestä jättämä eriävä mielipide.
Eriävä mielipide Siuntion ympäristölautakunnan 12.8.2009 tekemään päätökseen kohdassa § 137
Sjundbyntien asemakaavasta:
Kunnan tulisi jäädyttää rakennushanke taloudellisista syistä. Hankkeen taloudelliset vaikutukset kunnalle ovat voimakkaasti negatiiviset kaavoituksen ja infrastruktuurin rakentamisen ajan. On myös otettava huomioon, että kunnan resurssit eivät tahdo riittää nykyisellekään asukasmäärälle, jotta lakisääteiset palvelut kyettäisiin tarjoamaan. Palvelut on oltava valmiina jo siinä vaiheessa kun ensimmäiset asukkaat muuttavat taloihin. Positiiviset talousvaikutukset ovat erittäin kaukana. Kunnan keskustaan on jo tulossa erittäin suuri asuntorakentamishanke, johon rakennustoimiston voimat olisi keskitettävä. Sjundbyntien rakentamiseen voidaan palata sitten, kun keskusta alkaa valmistua ja on saatu tietoa, millaista uutta rakennuskantaa tuolloin tarvitaan. Nyt Sjundbyntien rakennushanke on turha ja taloudellisesti järjetön. Alue sinänsä on hyvin sopiva harkitulle rakentamiselle.
Jos kaavoitushanketta jatketaan, on otettava huomioon junanradan melu ja kulttuurimaisema. 4-kerroksisten asuintalojen rakentaminen ei mitenkään sovi avautuvaan kulttuurimaisemaan, varsinkin jos ne tehdään meluvalleiksi. 4-kerroksiset talot eivät myöskään sovi Härkähaan asuinalueen viereen.
Störsvikin tulotiestä:
Kunnanvaltuusto on yksimielisesti hyväksynyt ilmasto- ja energiastrategian, jossa tavoitteeksi asetetaan ilmastopäästöjen vähentäminen. Strategian mukaan kunta kaavoittaa vain alueita, joilta asukkaat voivat hyödyntää julkista liikennettä. Kyseisellä alueella julkisen liikenteen käyttö on mahdottomuus. Tällä perusteella esitän, että kunnanhallitus asian käsittelyssä tekee myös ns. 0-vaihtoehdon. Siinä selvitettäisiin, mitkä vaikutukset alueen rakentamatta jättämisellä olisi esim. maanomistajien mahdollisten korvausvaatimusten osalta. Ilmastostrategia merkitsee sitä, että rakentamista suunnataan parhaille alueille, ja rajoitetaan huonommilla. Uudenmaan ympäristökeskus käyttää Siuntiota varoittavana esimerkkinä siitä, miten pientaloasutus leviää hallitsemattomasti ympäriinsä. Kunnassa on runsaasti valmiita pientalotontteja myymättä, esim. Palonummella ja Sunnanvikissä, joten uudelle pientaloalueelle ei ole siksikään tarvetta.
Jos kaavoitushanketta jatketaan, on otettava huomioon luontokartoittajan havainnot. Nyt näyttää siltä, ettei niitä ole huomioitu lainkaan. Varsinkin läntinen taajama on sijoitettu suunnilleen samaan kohtaan, kuin luontokartoituksessa havaitut ja säilytettäviksi ehdotetut kohteet, joissa on merkittäviä luontoarvoja.

