Siuntion Vihreät

På Svenska

Kristian von Essen juoksee läpi Uudenmaan

På SvenskaTiedotteet – 25. elokuuta 2010

Kristian von EssenVihreän puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja, siuntiolainen yrittäjä ja eduskuntavaaliehdokas Kristian von Essen on päättänyt tutustua vaalipiiriinsä perinpohjaisesti.

- Aion juosta läpi Uudenmaan. Käyn jokaisessa Uudenmaan kunnassa. Juoksen koko vaalipiirin läpi etappi kerrallaan syksyn ja talven aikana, toteaa von Essen.

Ensimmäinen osuus juostaan sunnuntaina 29.8. Lähtö tapahtuu n. klo 12 Hangon Itämerimarkkinoilta. Hangosta juostaan Raaseporin Tammisaareen, matkaa on noin 35 km. Oikeusministeri Tuija Brax on luvannut tulla mukaan etapin ensimmäisille kilometreille. Myös Brax on Uudenmaan Vihreiden eduskuntavaaliehdokas.

- Aikataulu ei ole kireä, eikä vauhti tule olemaan päätähuimaava. Mukaan saa tulla juosten, pyöräillen, rullatuolissa tai rullaluistimilla. Vauhti sovitetaan hitaimman mukaan, eikä tietenkään tarvitse kulkea mukana koko matkaa, tarkentaa von Essen.

- Reitin jatko on vielä tarkentamatta, mutta aion aina palata sinne mihin viime kerralla jäin ja jatkaa siitä. Eipä tarvitse ensi talvena miettiä mitä vapaa-aikanaan tekisi, naurahtaa von Essen.

Pääpiirteissään reitti kulkee Hangosta Uudenmaan pohjoisrajan suuntaisesti “yläkautta” itään ja jatkaa rannikon suuntaisesti, hieman eteläisempää reittiä takaisin länteen. Matkaa kertyy yhteensä hieman yli 500 kilometriä.

Ei kommentteja »


Kristian von Essen eduskuntaan!

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu